sunnuntai 15. marraskuuta 2009

39 päivää jouluun

Nööf! Nyt tulee siis todella joulupainotteinen postaus, sillä jouluhan kolkuttelee jo 39 päivän päästä. apuaa! Lahjat En oo ostanut yhtäkään pakettia kenellekkään. Joululahjat pitäis sovittaa pörssille nii että rahaa jäis vähän joulun jälkeenkin, sillä tänä vuonna en rahaa toivo lahjaksi lainkaan. Lahjoja pitäisi ostaa Pilville, siskolle (jolle en oo muuten ostanut synttärilahjaakaan, joka on ollut jo kaun sitten), yhdelle toiselle kaverille, mammalle ja isukille.

Pilvi nyt jösses tietää lahjansa, haluutteko kuulla miten?! No kerron kuitenkin. Eli yhtenä perjantaina Pilvi oli meillä ja juuri kun olin ottamassa karkkipussistani karkkia Pilvi nappasi tulevansa lahjansa eli Viivi ja Wagner kirjan mun kirjahyllystä, jonka olin unohtanut piilottaa. Sitten se vaan alko lukeen sitä ja nauraan ihan räkänä ja kysy; onko tää se mun joululahja?. No mähän leihahdin heti punaiseksi kuin paloauto, ja keksin ensin selityksen että ei oo, ostin itelleni enkä oo kerennyt vielä lukea. Pilvi kuitenkaan ei niellyt vastausta ja joudun myöntämään. :( Noloa... No, ei sille enään voi mitään. Onneksi se oli vain yksi osa lahjaa. Joululahjaksi toivon itse mm. Seppälästä tikkilaukkua (sydämen muotoinen), Hennesiltä kerroshelmet, jossa siis on monet helmet päällekkäin, pyjaman, meikkipussin, korvikset, seurapelin siskon kanssa puokkiin, Hennesin paksut sukkikset, mekon, Paloma Faithin levyn jne. Eli tänä vuonna listalle mahtuu aika pehmoisia paketteja, vaikka muksuna ne oli tylsintä mitä jouluna vo tapahtua. Hehe. Ja siskolle sellainen juttu; En oo yhtään matkinut tätä aihetta sulta :) Kalenteri Kuuluu asiaan, eli joka joulu on pakko olla suklaakalenteri. Naminam. En oo vielä päättänyt millaisen haluan, sillä niitähän on niin monenlaisia on, High School Musical, Helinä keiju, Muumit, Kinder, Autot, perus... Kaikkia. Ruoat Joulu ruoat on niiiin hyviä. Rakastan joulukinkkua. Awww. Piparitkin maistuu, varsinkin taikina. Hehe. En kuitenkaan diggaa yhtään laatikoista, kuten lanttu- ja perunalaatikko. Yök! Tunnelma Se on joulun A ja B. Hyvä jouluinen tunnelma syntyy usein joululauluista, joulukuusesta, kynttilöistä ja joulun tuoksusta. Rakastan joulua yli kaiken. Se on mun lemppari juhla ja talvi muutenkin on mulle tärkeä. :)
-Stiina-
ps. Lahjaehdotuksia otetaan vastaan

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niitä lahjatoivomuksia vis näyttää kuvana, jos niitä löytyy netistä.. ;D

Anonyymi kirjoitti...

Siskolta voisit toivoa jotain kätevää ja halpaa kuten... Hmmm tulitikkuja. Ilmainen mainio toivevinkki ryntää heti kertomaan ;)