sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Suklaacookiet

Näin marraskuun alkaessa ja joulun kolkuttaessa ovelle, olen huomannut että muhun on jo moneen otteeseen iskenyt mieletön leipomiskärpänen. Tänään lievensin sitä leipomalla namuja suklaacokieita. Rinkulat jaksoi olla tarpeeksi uunissa ja lopputulos oli herkullinen. Tein cookieita kaksi pellillistä ja toiseen peltiin ahtasin joulupipari muottejen muotoisia herkkuja. Mutta ohjeet tässä lyhyesti ja nokkelasti kirjoitettuna : 125 grammaa voita (huoneenlämpöistä) 3 desilitraa sokeria 2 munaa 4½ desilitraa vehnäjauhoja 1 desilitraa kaakaojauhoja (en itse käyttänyt lainkaan) 2 teelusikallista vaniljasokeria 1 teelusikallinen leivinjauhetta 1 levy suklaata ohjeet: Sekoita kuivat aineet. Pilko suklaa. Vatkaa sokeri ja voi. Lisää ensin munat yksitellen, sitten kuivat aineet ja lopuksi suklaa. Tarvittaessa lisää myös maitoa. Asettele lusikoiden avulla könttiä pellille ja taputtele paksuiksi ja suht. isoiksi kekseiksi. Mitä paksumpia, sen raaempia eli parempia keksit ovat keskeltä. Paista 175 asteessa n. 15 min Siinäpä ne oli. Aika helppoa vai mitä? Itse innostuin vielä koristelemaan muutaman yksilön sokeritahnalla (siis ihan perus jota käytetään piparien koristeluun) Nyt pitää kiirehtiä tanssiin! Moioii!
-Stiina-

Ei kommentteja: