keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Ekologinen-, ja kierrätysteemainen postaus

Terppa! Ja näin alkutekijöiksi anteeksi hiljaisuus, koeruuhkaa pukkaa (:
Mulla on ollut vaikeuksia keksiä postauksen aiheita, eikä tekstiä oikein luonnistu. Mutta nyt mulla oisi kuitenkin yksi tärkeä asia, nimittäin kierrätys ja ekologisuus. Mun mielestä kierrätyskellojen pitäisi soida jo siinä vaiheessa kun omaan pääkoppaan alkaa muodostua seuraavanlaisia tuntemuksia; "Farkun nappi ei ihan ylety napinläveen", "tää on ihan kamala paita, en ikinä pitäis tätä missään", "Vaatekaapin pohjalla lojuvat vaatteet on suurinpiirtein käyttämättömiä". Eli suosin kierrätystä ja kirppiksiä. Itse kierrätän tekemällä vanhasta uutta. Esimerkiksi käynnissä oleva mittanauha-rintakoru kötöstykseni (joka ei ole muuten edennyt mitenkään). Olen myös tehnyt rusetteja, barbienkenkäkorviksia jne.
Kirppiksiä suosin sen takia, että sieltä voi tehdä ihan mielettömiä löytöjä ja ostoksia. Kirjoittaa nimimerkki kokemusta on aartein löydöstä kirpparilta. Eli itse oon löytänyt kirppikseltä kolme aivan ihanaa vanhaa laukkua, jotka mulle on uusia. Kirppikseltä on myös mukaan tarttunut peltipurkkeja. Eli viekää hyvät ihmiset vanhat tavaranne jaa vaatteenne kirppikselle!
Asiasta nomparelliin. Toinen erittäin tärkeä asia luonnon kannalta on ekologisuus. (kirjotetaanko se noin?). Ekologisuus on tärkeä asia jota kannattaa vaalia. Sain siskolta tossa muutama päivä sitten läjän ihania uusia vaatteita (huomatkaa kierrätystä!), joista nousi uusi lempparini. Kasan pohjalla oli ihana löllöpaita vyön kera. Sekin on ekologinen paita. Vaikka ekologia on aika kallista, se on arvokasta. Ja arvostan sitä erittäin paljon! Ihmiset, tuhlatkaa luontoa mahdollisimman vähän!
Muistakaa kierrättää ja säästää luontoa!
-Stiina-

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Ihan jees blogi teillä. Tosi hassua, että puhutte niin paljon himoshoppaamisesta ja ostamisesta ja kuluttamisesta. Sit yhtäkkii kierrätys ja "ekologia" onkin tosi mageeta. Olisikohan se ekologia kuiten sitä, että jätetään ostamatta turhat ja huonolaatuiset tavarat? sellainenhan kuormittaa eniten ympäristöä, kun ostetaan kappiksesta ja henkkamaukalta kamaa joka ei kestä edes vuoden käyttöä. Miettikääpä näitä asioita tyttäret!

Pilvi&Stiina kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos kommentista. Hienoa, että joku laittaa tulemaan rakentavaakin kritiikkiä. Kuitenkaan emme ole mitään "himoshoppaajia", jotka törsää rahaa ihan miten sattuu. Pidämme egolokisuudesta ja kierrätyksestä, ehkäpä senkin takia ostamme paljon kirppareilta ja myymme pieniä/turhia vaatteita pois kirppareilla.