lauantai 10. lokakuuta 2009

Kangas(tus)

Sain tänään ihan yhtäkkiä kuningasidean! Oikeestaan innostuin jo eilen muodin huipulle-ohjelman inspiroivana suunnittelemaan vaatteita ja piirtelemään mallinukkeja. Sitten kuitenkin tänään mietin miten voisin hyödyntää kaikkia kuviani ja etsiskelin jotain kivoja kankaita kotoani. Ilokseni löysin kaksi ihan supersöpöä kangasta koehametta varten. Eli siis teen hameen ja sen täytyy olla korkeavyötäröinen, mutta nyt mulla on kaksi vaihtoehtoa. Teenkö sellasen helmastaa pyöristyvän hameen eli siihen tarvii sitten jo jotain tukikangasta alle, vai teenkö ihan perus korkeavyötäröisen hameen, joka laskeutuu vartaloa myöten? Ajattelin, että teen kumman noista hyvänsä niin väri pitäisi olla joko musta tai joku ihana beige/pastilli. En kuitenkaan amatööritaidoillani vielä ostamaan kangasta, sillä kokeilen miten se hameen teko onnistuu ensimmäistä kertaa jollekkin jäännöskankaalle. Ja tässä kaksi vaihtoehtoa koehameen tekemiseen:

Eli numero 1. on tuo syötävänsöpö eläinkuosi, jossa komeilee elefantteja, kirahveja sun muita möhkäleitä. Ja numero 2. on tuo raidallinen kangas. Siinä on ihania pastilli värejä. Tuo vihreä kangas ei kuulu valikoimaan, koska sitä on liian vähän ja ajattelin mielummin tehdä siitä jonkin kivan pienen asusteen. Sitten sokerina teelasin pohjalla: Löysin myös sellasen jouluverhoista ylijääneen tilkun, josta sais tehtyä jonkun ihanan jutskan.

Eli kumpi sopii paremmin koehameen kankaaksi?

Ei muuta, kuin mummon ompelukoneelle mars! Katotaan millanen sitten koehameesta tulee ja oikeasta! Ps. Eiliset ostokset tulee jonain päivänä!

-Stiina-

2 kommenttia:

Reetta kirjoitti...

Tee elukka kankaasta hame :) Se on söpömpi :)

Anonyymi kirjoitti...

yhdyn reettaan :--)