maanantai 26. lokakuuta 2009

Lässähtäneet köntit

Heei! Tässä on nyt ollut muutama päivä taukoa, mutta nyt sitä postausta piisaa! :) Eli Pilvi tulee takaisin Madeiralta huomenna yöllä (kai, en saanut mitään selvää sen tekstarista) ja Keskiviikkona Pilvikin varmaan jaksaa raahautua koneen äärelle ja tekemään postauksen. Mut se siitä. Sain tänään tehtyä jo heti ensimmäisestä bloggauspäivästäni lähtien vaikean tuntuisen jutun tehtyä! Eli lisäsin meidän blogin blogilistalle. Jippii! :D Olin ihan toivoton ja täytyy myöntää kysäsin Katalta apua ja kiitoskiitos sainkin sen tehtyä oikein! Eli nyt kaikki seuraamaan meidän blogia! (: Eilen leivottiin siskon kanssa mustikkamuffinsseja jotka totaalisesti epäonnistui. Siis alku vaikutti lupaavalta, sekoteltiin kaikki aineet yhteen ohjeen mukaisesti jne. Sitten otettiin muffinsivuoat (kirjotetaanks se noin?!) ja törkättiin täytteet niihin. Sitten vaan uuniin! Otettiin ne aivan liian aikaisin pois, vaikka ohjekirjanen väitti ajan tulleen jo täyteen. No me fiksut laitettiin sitten köntit takaisin uuniin ja otettiin jälleen pois, raa´lla makuelämyksellä. Eiku vaan takaisin uuniin! No, sitten menetettiin jo toivo ja annettiin olla. Syy muuten meidän epäonnistumiseen oli liiallinen vatkaus (WHAT?!). Hyvä me! :) Kuvia leipomisprosessista tulee ehkäpä ens postauksessa! No nyt pitää mennä kattoon Huippiksen finaali! =)
-Stiina-

Ei kommentteja: